Kymppi kuukaudessa suomalaisiin palveluihin tekee 10 000 uutta työpaikkaa

23.11.2017

Jaa artikkeli:

Osta työtä Suomesta -päivää vietetään taas joulukuun ensimmäisenä perjantaina 1.12. Kiinnitä sinäkin huomiota tuotteiden tai palvelujen kotimaisuuteen ja tue suomalaista työtä.

Kun suomalaisilta kysytään, mistä tunnistaa kotimaisen tuotteen tai palvelun, lähes jokainen mainitsee laadun yhdeksi tunnuspiirteeksi. Lisäksi vastaajat pitävät suomalaisen työnteon kulttuuria ja moraalia korkeana.

Katso katugallup videolta, miksi ihmiset luottavat kotimaiseen työhön.

Päivän ideoinut Suomalaisen työn liitto laskee, että jos jokainen suomalainen lisää kotimaisten tuotteiden tai palvelujen kulutusta kympillä kuussa, siitä syntyisi vuositasolla noin 10.000 työpaikkaa.

Kun ostaa palvelun ulkomailta, rahat päätyvät ulkomaille. Kun taas ostaa palvelun Suomesta, verot jäävät suomalaisten hyväksi.

LVIturva pyrkii omalla työllään edistämään suomalaisen työn arvostusta sekä viemään sitä myös ulkomaille. Vuosi 2017 on ollut meille kansainvälistymisen vuosi: keväällä aloitimme viemärisukitukset Ruotsissa.

Ollaan siis ylpeitä siitä, mitä teemme. Jokainen alallaan.

Jaa artikkeli:

Aiheet

Mitä omakotiasujan tulisi tietää putkiremontista? Lataa maksuton opas!

Oppaasta selviää, mitä omakotitalon putkiremontti maksaa, miten minimoit talosi vesivahinkoriskin sekä 10 muuta hyödyllistä seikkaa.

Jätä sähköpostisi alle

Lähetämme samalla sinulle kiinnostavan jutun kerran kuussa. 
Voit perua tilauksen helposti koska tahansa.